Kun läheinen on poissa, tapahtuma pysäyttää ja täyttää mielen.

Surun ja järkytyksenkin keskellä on ryhdyttävä käytännön toimiin läheisen saattamiseksi hautaan.


Omaiset, erityisesti perheenjäsenet, puoliso ja lapset, veljet ja sisaret ovat ensimmäisinä vastuussa

kuoleman myötä ajankohtaisiksi tulevista käytännön toimista.


Hautajaisten järjestäminen on usein raskas tehtävä, joten olemme koonneet avuksi muistilistan hautajaisjärjestelyitä varten.

Hautaustoimisto Saarinen on tukenasi kaikissa järjestelyissä Turun seudulla. 

Muistettavaa surun hetkellä

Voit ladata tästä muistilistan tulostettavan version:

Lataa muistilista

Tietoa ja muistettavaa hautajaisjärjestelyihin

Hautauslupa ja kuolintodistus:

Hautausjärjestelyt voi aloittaa jo ennen hautausluvan saamista.

  • Kuolintodistuksen ja hautausluvan kirjoittaa yleensä vainajaa hoitanut lääkäri. Sairaala/hoitolaitos toimittaa kuolintodistuksen virkateitse maistraattiin kirjattavaksi väestötietojärjestelmään.
  • Odottamattoman tai äkillisen kuolemantapauksen sattuessa poliisiviranomaiset teettävät lain mukaan oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen ja silloin kuolinsyytä voi tiedustella asiaa hoitaneelta poliisilta.
  • Hautauslupa eli lupa hautaamiseen annetaan hautauksesta huolehtivalle hautaustoimistolle. Hautaustoimisto tarvitsee lupaa vainajaa kuljettaessa ja toimittaa sen siirron yhteydessä siihen seurakuntaan / sen hautausmaan pitäjälle, minne vainaja haudataan.
  • Jos vainaja tuhkataan, annetaan myös krematoriolle hautausluvasta kopio.
  •  Kuolintodistuksesta, joka sisältää kuolinsyyn, voi omainen halutessaan saada kopion allekirjoittaneelta lääkäriltä.

Muista tiedottaa läheisen kuolemasta näille tahoille: 

  • omaiset ja ystävät
  • työnantaja
  • taloyhtiö
  • yhdistykset

Eläke- ja vakuutusyhtiöt, seurakunta sekä pankit saavat tiedon kuolemasta virkateitse sen jälkeen, kun kuolintodistus on saapunut maistraattiin ja kirjattu väestötietojärjestelmään.


Ilmoitettavat, siirrettävät tai irtisanottavat asiat: 

  • asunto /vuokra-asunto
  • Traficom /ajoneuvoverot
  • kirjasto
  • puhelin- / internetliittymät
  • posti
  • sanomalehdet, digilehdet ym.
  • jäsenyydet (S-bonuskortti/ OP-jäsenyys,  ym.)
  • sähkö-, vesi-, jätehuolto-, vakuutus- ym. sopimukset
  • sähköposti
  • sosiaalisen median palvelut (Facebook, LinkedIn, Instagram ym.)
  • tilauspalvelut (Netflix, Spotify, Ruutu+ ym.)

Suruliputus (sovittava huoltomiehen kanssa taloyhtiöissä):

  • kuolinpäivänä kotona ja työpaikalla
  • hautauspäivänä kotona ja muistotilaisuuspaikalla

 

Mahdolliset hautausavustukset:

  • varattomalle vainajalle on mahdollista hakea kunnallista sosiaalitoimen hautausavustusta
  • työpaikan eläkekassa
  • merimiesunioni
  • muut mahdolliset avustukset

Testamentti: selvitettävä, onko vainaja tehnyt hautaustestamentin tai ennakkosopimuksen hautaustoimiston kanssa. 

 

 

Hautapaikka:

  • uuden hautapaikan hankkimisesta tai vanhan käytöstä voidaan sopia hautaustoimiston kanssa, joka ilmoittaa tiedon seurakunnalle
  • hautaustoimisto huolehtii myös tarvittaessa hautakiven siirrot yhteistyössä kiviliikkeen kanssa

Kuolinilmoitus haluttuihin lehtiin. 

  •  Teksti ja julkaisupäivä      


Hautajaiskutsu:

  • puhelinsoitto / tekstiviesti
  • lehti-ilmoitus, jonka yhteydessä voi olla avoin kutsu hautajaisiin
  • kutsukortit

Kantajat:

  • tarvitaan yleensä kuusi henkilöä, jos arkku saatetaan ulos kappelista tai kirkosta
  • joissakin kirkoissa on tapana että, kantajat vievät arkun myös kirkkoon sisälle ennen siunausta
  • jos omaisista ei löydy riittävästi kantajia niin hautaustoimiston kautta on mahdollista tilata kantoapua

Siunaus-/jäähyväistilaisuus:

  • varataan siunaus-/jäähyväistilaisuuden ajankohta ja paikka (kappeli tai kirkko)
  • tilataan pappi tai puhuja
  • tilataan kanttori ja/tai mahdollinen ohjelmansuorittaja (yksinlaulu, viulu, sello, trumpetti, piano ym.)

Papin / puhujan kanssa keskustellaan siunaus- /jäähyväistilaisuuden järjestelyistä ja ohjelmasta (mm. virsien valinnasta ja ja puheesta).
Pappi / puhuja kutsutaan usein myös muistotilaisuuteen, joten samalla voidaan sopia myös siihen liittyvästä ohjelmasta.

 

Muistotilaisuus:

  • arvioidaan henkilömäärä
  • varataan muistotilaisuuden pitopaikka ja tarvittaessa myös pitopalvelu
  • sovitaan tarjoilusta ja kukkasista
  • papin, puhujan ja kanttorin osallistumisesta muistotilaisuuteen tulee esittää toivomus mahdollisimman ajoissa
  • valokuva vainajasta muistopöytään
  • sovitaan adressien lukija
  • muu mahdollinen ohjelma

Uurnahautauksen yhteydessä tilataan uurnanlaskuaika ja -paikka.


Kukat ja haudan havutus:

  • tilataan kukkakoriste arkun kannen päälle sekä omaisten jäähyväiskukat
  • mahdollinen kappelin tai kirkon koristelu
  • mahdollinen uurnan kukkakoriste
  • mikäli halutaan, tilataan arkku- tai uurnahautaan haudan havutus

Painetut ohjelmat:

Mikäli halutaan, voidaan painattaa erillinen ohjelmalehtinen siunaus-/jäähyväistilaisuuteen saattoväkeä varten. Ohjelmalehtisen kannessa on yleensä vainajan nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä siunaustilaisuuden aika ja paikka. Sisäsivuille painetaan toimituksen kulku, musiikkiesitysten nimet ja esittäjät, mahdolliset yhteisesti luettavat rukoukset ja virsien sanat. Takakanteen voidaan laittaa muistotilaisuuspaikan tiedot. Ohjelma jaetaan saattoväelle sisään tullessa tai asetetaan valmiiksi tuoleille/penkeille.


Valokuvaus: 

  • sovitaan mahdollisesta siunaus- /jäähyväistilaisuuden valokuvauksesta, videoinnista tai livestriimauksesta.
  • tilataan ammattikuvaaja tai annetaan kuvaaminen tehtäväksi yhdelle kameran käyttöä hallitsevalle henkilölle

Saattoväen kuljetukset:

  • kerrotaan ajo-ohjeet
  • tilataan tarvittaessa yhteiskuljetus

Kiitosilmoitus:

  • lehti-ilmoitus
  • kiitoskortit

Tukea perheenjäsenille menehtyneen vakuutuksista:

  • työnantajan ryhmähenkivakuutus (työnantajien työntekijöille ottama henkivakuutus työ- ja vapaa-ajalle)
  • henkilökohtainen henkivakuutus (tapaturma-/liikennevakuutus)
  • muut mahdolliset vakuutukset

Tukea perheenjäsenille menehtyneen eläkkeistä: 

  • perhe-eläke (lesken-eläkettä haetaan vainajan työeläkeyhtiöstä)
  • lasten-eläke (haetaan Kelasta alle 18 v. tai opiskelioille 18-20 v.)
  • muut mahdolliset eläkkeet

Muistomerkki / hautakivi:

  • uuden muistomerkin / kiven valinta ja asennus
  • sovitaan nimen ym. tietojen kaiverruksista
  • laatta omaan kiveen tai muistolehtoon
  • haudan hoitosopimus seurakunnan kanssa

Perunkirjoitus:

  • Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. Tarvittavia asiakirjoja ovat mm. sukuselvitys, joka tilataan seurakunnasta tai Digi- ja väestötietovirastosta vainajan 15 ikävuodesta alkaen kuolinpäivään asti.  Lisätietoa perunkirjoituksesta www.vero.fi
  • Perunkirjoitustilaisuudessa tehdyn selvityksen perusteella laaditaan perukirja.
  • Perunkirjoitus tulee pitää siinäkin tapauksessa, että vainajalta ei jäisi varallisuutta. Perunkirjoituksen tarkoituksena on selvittää perillisasemassa olevat kuolinpesän osakkaat sekä vainajan ja lesken varallisuus sekä mahdolliset velat.
  • Perukirjasta ja liitteistä kopio toimitetaan vainajan kotipaikan verotoimistoon kuukauden kuluessa perunkirjoitustilaisuudesta.

Hautaustoimisto Saarinen Turku